Suorahakuassistentti (Researcher) Tampereelle
Oletko sinä seuraava kollegamme?
HR Satama Finland Oy on lokaatioriippumaton 2020-luvun työelämän kumppani. Tuotamme suorahaku-, rekrytointi- ja hybridihakupalveluita sekä toteutamme soveltuvuusarviointeja. Lisäksi tarjoamme ulkoistus- ja vuokratyöpalveluita sekä konsultoimme muutostilanteissa. Toimimme Suomessa valtakunnallisesti heti yhtiön syntymisestä alkaen.
Etsimme tiimiimme vakituiseen työsuhteeseen kollegaa nimikkeellä
Suorahakuassistentti (Researcher) Tampereelle
Työtehtäviisi kuuluu muun muassa headhuntereiden avustaminen, kuten soveltuvien työntekijäkandidaattien etsiminen erilaisista verkostoista, alkuvaiheen työhaastattelut (alkukartoitukset) ja henkilöiden taustatarkastukset.
Käytännössä olet yhteydessä tehtävän kannalta potentiaalisiin henkilöihin, siis henkilöihin, jotka eivät itse ole aktiivisessa työnhaussa. Yhteydenoton tarkoituksena on herättää alustava mielenkiinto tehtävää kohtaan sekä käydä samalla läpi alustavaa soveltuvuutta kyseistä työtehtävää ajatellen.
Lisäksi avustat työhaastatteluiden järjestämisessä ja pidät yhteyttä asiakasyrityksiin prosessin eri vaiheissa. Osaamisen karttuessa on mahdollista päästä mukaan myös työtehtävien määrittelykeskusteluihin asiakkaiden kanssa sekä yritystapaamisiin, jossa esitellään HR Satamaa potentiaalisille asiakasyrityksille yhteistyökumppaniksi.
Tehtävä on kokoaikainen ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Toivomme, että saamme sinusta pitkäaikaisen kollegan joukkoomme. Aloituspäivä sovitaan yhdessä valitun henkilön kanssa.
Toimistomme sijaitsee Tampereen keskustassa Finlaysonilla. Tyypillisesti koko paikallinen tiimi työskentelee toimistolla, mutta ajoittain on toki mahdollista tehdä myös etätyötä niin halutessasi. Ja ajoittain luonamme vierailee ja myös me vierailemme piristämässä muiden kaupunkien kollegoita.
Millainen persoona meille sopii?
Etsimme henkilöä, joka on aktiivinen, rohkea ja organisointitaitoinen. Työtä tehdään paljon puhelimessa ja tietokoneen ääressä, joten toivomme, että tällainen työskentelymalli sopii sinulle. Vaikka työ itsessään on itsenäistä, ympärilläsi on huikea tiimi rentoja, mutta asiantuntevia kollegoita.
Mikä on hyvä tausta tehtävään?
Kokemus henkilöstöpalvelualalta esimerkiksi rekrytoijan tai rekrytointiassistentin tehtävistä auttaisi ymmärtämään soveltuvuutta suunniteltuihin tehtäviin. Toisaalta kokemus myynnillisistä tehtävistä voi olla eduksi, koska kyseisessä tehtävässä lähestytään aktiivisesti henkilöitä, jotka eivät välttämättä ole työnhaussa.
Miksi meille?
HR Satama on yritys, joka tulee muuttamaan henkilöstöpalvelualaa Suomessa ja kasvaa voimakkaasti 2020-luvulla. Uskomme, että tällaisessa kasvuyrityksessä on kiva työskennellä. Teemme varmasti paljon virheitä matkan varrella, ja toivottavasti opimme yhtä paljon. Tehdään tästä yhdessä menestystarina? Välillä kompuroiden, mutta päämäärä kirkkaana mielessä. Voit lukea meidän tarinamme esimerkiksi some-kanavissamme: LinkedIn Facebook Instagram
Tarjoamme sinulle:
- Jatkuvaa osaamisen kehitystä
- Tiimipäiviä, jolloin vietetään vapaa-aikaa yhdessä työkavereiden kanssa
- Yhdessä suunniteltavan ja edistettävän urapolun yhtiössä
- Kiinteä, osaamista vastaava palkkausmalli
- Nykyaikaisen ja viihtyisän toimitilan idyllisellä Finlaysonin alueella
- Toimipistekohtaisia etuja
Kiinnostuitko?
Haluaisimme kuulla sinusta lisää! Kertoisitko meille, millainen persoona olet ja miksi haluaisit tulla meille töihin? Meitä kiinnostaa, minkälaisia odotuksia sinulla on ja mitä haluat oppia. Onko sinulla kenties jo jotain erityisosaamista tätä tehtävää ajatellen?
Arvostaisimme, jos lähestyt meitä rekryjärjestelmän kautta. Sinne voit jättää CV:n, hakemuskirjeen, palkkatoiveesi sekä muita liitteitä ja hakuvideosi. Meidät löytää osoitteesta www.hrsatama.fi.
Meille voit rekisteröityä vaikka Facebook tai LinkedIn tunnuksilla - teemme asioista yksinkertaista ja helppoa! => hrsatama.fi
Terveisin,
Suorahakutiimi, HR Satama
Seuraa meitä somessa:
https://www.linkedin.com/company/hrsatama/
- Osasto
- Hallinto & Johtotehtävät
- Sijainnit
- Tampereen alue
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Tampereen alue
Miksi valita meidät työelämän kumppaniksi?
-
Ammattitaitoinen palvelu
Konsulteillamme on vahva ammattiosaaminen eri toimialoista. Meidän kanssa on siis helppo puhua "samaa kieltä". -
Win - Win kulttuuri
Uskomme, että paras tilanne on sellainen, että kaikki voivat hyvin. Yritämme aina miettiä kaikkien kannalta parasta ratkaisua. -
Pitkäaikainen kumppanuussuhde
Kun olemme tutustuneet, haluamme auttaa läpi työuran. Nuorille osaajille olemme kumppani työelämän ensiaskeliin, kokeneempia autamme mielekkään uran rakentamissa ja työelämän muutostilanteissa. -
Kaizen
Jatkuva parantaminen ohjaa ajatteluamme ja tekemistämme. Suhtaudumme myös oman toimintamme kehittämiseen innokkaasti. Rekrytoinneissa käytämme Kanban -menetelmää toimintamme tehostamiseen.
HR Satama yrityksenä
Työnhakijoille ja työpaikanvaihtajille HR Satama Finland Oy on luotettava kumppani, joka auttaa löytämään mieleisen ja ammatillisesti kiinnostavan työpaikan.
Verkostossamme on paljon eri alojen yhteistyöyrityksiä, joista voimme miettiä juuri sinulle sopivan ratkaisun joko suorana rekrytointina asiakasyrityksemme vakituiseksi työntekijäksi tai sitten meidän vuokratyöntekijäksi, mikä vain sinulle sopii parhaiten.
Miksi kaikki työpaikat eivät ole julkisesti näkyvissä? Mikä ihmeen suorahaku?
Joskus asiakasyritykset eivät halua julkisia työpaikkailmoituksia ja siihen voi olla useitakin ymmärrettäviä syitä. Tällöin työpaikkaa ei laiteta ollenkaan julkiseen hakuun, vaan etsimme sopivan työntekijän meidän omista verkostoistamme, suorahakuna.
Voit liittyä verkostoomme esimerkiksi tämän sivun yläreunasta valitsemalla connect ja jättämällä meille CV:n. Kirjautua voi vaikkapa LinkedIn tai Facebook -tunnuksilla - yksinkertaista ja helppoa!
Emme ikinä luovuta tietojasi kolmannelle osapuolelle ilman erillistä suostumustasi. Konsulttimme ottaa yhteyttä sinuun aina, ennen kuin luovuttaa työnhakuun liittyviä tietojasi eteenpäin.
Mikä on vuokratyö?
Vuokratyötä koskee sama työlainsäädäntö, kuin muitakin työsuhteen muotoja. Lomat kertyvät samalla tavalla ja myös palkan on tarkoitus olla samalla tasolla kuin yrityksen muillakin samaa työtä tekevillä työntekijöillä.
Asiakkaille painotamme, että vuokratyöntekijöitä tulee kohdella samalla tavalla kuin heidän omia työntekijöitä. Emme tee yhteistyötä yritysten kanssa, jotka eivät tätä kunnioita.
Vuokratyöntekijät ovat meidän omia työntekijöitä, jonka puolia me pidämme. Ehkä vuokratyö on nykyään jopa vähän huono termi kuvaamaan työsuhteen muotoa. Se on vain yksi tekninen työsuhteen toteutustapa tämän päivän työelämässä.
Suorahakuassistentti (Researcher) Tampereelle
Oletko sinä seuraava kollegamme?
Hakemuslomakkeen lataaminen