Metallialan kesätyöt #KesäksiHRSatamaan
Kauttamme löydät runsaasti mielenkiintoisia tuotannon ja teollisuuden työmahdollisuuksia!
Metallialan osaaja – tule kesäksi HR Satamaan! ☀️⚓
Kesäksi Satamaan on HR Sataman kesätyökampanja, jonka tarkoitus on tehdä kesätöiden hakemisesta helppoa ja yksinkertaista. Ei lukuisia hakemuksia, erillisten työkokemusten täyttämistä kohta kerrallaan tai jatkuvaa työnhakuportaalien päivystämistä.
Jätä meille yksi hakemus mielenkiintoisen toimialan alle, niin profiilisi on mukana kaikissa HR Satamalle avautuvissa kesätyörekrytoinneissa! Olemme sinuun yhteydessä, kun sopiva ja sinua kiinnostava paikka avautuu!
Metallialan kesätyöt voivat pitää sisällään esimerkiksi hitsauksen, koneistuksen tai särmäyksen avustavia tehtäviä, kappaleenvaihtamista tai kokoonpanoa. Kerro meille, millainen tehtävä sinua kiinnostaa ja mistä olet kerryttänyt kokemusta esimerkiksi opintojen, työharjoittelujen tai jopa aiempien työsuhteiden merkeissä. Toivomme, että sinulla on soveltuva opintotausta esimerkiksi ammattikoulun tai ehkä ammattikorkeakoulun puolelta. Voimassa olevat työturvallisuus- ja tulityökortit sekä vastaavat ovat eduksi, joten kerrothan niistä lisätietokysymyksien yhteydessä!
Aikataulu
Kesäksi Satamaan -haku alkaa helmikuussa ja kestää aina huhtikuun lopulle saakka. Asiakasyrityksemme tekevät kesätyörekrytointeja eri aikoihin keväällä, joten myös sopivia paikkoja avautuu jatkuvasti.
Jättämällä hakemuksen rekrytointijärjestelmäämme olet mukana kaikissa kesätyöhauissa, jotka sopivat valitsemaasi sijaintiin ja työtehtäviin. Huomaathan, että olemme yhteydessä ehdokkaisiin sitä mukaa, kun sopivia paikkoja avautuu, joten voi olla että otamme sinuun yhteyttä hyvin pian tai vasta pidemmällä keväällä. Tiedotamme sinulle loppukeväästä joka tapauksessa, vaikka kesätyöpaikka ei tällä kertaa löytyisikään.
Muuta
Kesätöiden aloitus voidaan katsoa omiin aikatauluihisi ja opintoihisi sopivasti. Yleisimmin kesätyöt alkavat touko-kesäkuussa ja kestävät elo-syyskuulle. Kerro meille profiilissasi, milloin voisit työskennellä niin osaamme etsiä sinulle juuri oikean paikan! Kerro myös, olisitko halukas jatkamaan töissä myös syksyllä.
_______________________
Meille voit rekisteröityä vaikka Facebook tai LinkedIn tunnuksilla - teemme asioista yksinkertaista ja helppoa! => hrsatama.fi
Jätäthän hakemuksesi järjestelmämme kautta, jotta voimme käsitellä sen tietoturvallisesti. Valitettavasti emme vastaanota sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia, vaan toivomme kaikki hakemukset samaan kanavaan.
Terveisin,
Suorahakutiimi, HR Satama
Seuraa meitä somessa:
https://www.linkedin.com/compa...
- Osasto
- Teollisuus & Tuotanto
- Sijainnit
- Useita paikkakuntia

Miksi valita meidät työelämän kumppaniksi?
-
Ammattitaitoinen palvelu
Konsulteillamme on vahva ammattiosaaminen eri toimialoista. Meidän kanssa on siis helppo puhua "samaa kieltä". -
Win - Win kulttuuri
Uskomme, että paras tilanne on sellainen, että kaikki voivat hyvin. Yritämme aina miettiä kaikkien kannalta parasta ratkaisua. -
Pitkäaikainen kumppanuussuhde
Kun olemme tutustuneet, haluamme auttaa läpi työuran. Nuorille osaajille olemme kumppani työelämän ensiaskeliin, kokeneempia autamme mielekkään uran rakentamissa ja työelämän muutostilanteissa. -
Kaizen
Jatkuva parantaminen ohjaa ajatteluamme ja tekemistämme. Suhtaudumme myös oman toimintamme kehittämiseen innokkaasti. Rekrytoinneissa käytämme Kanban -menetelmää toimintamme tehostamiseen.
HR Satama yrityksenä
Työnhakijoille ja työpaikanvaihtajille HR Satama Finland Oy on luotettava kumppani, joka auttaa löytämään mieleisen ja ammatillisesti kiinnostavan työpaikan.
Verkostossamme on paljon eri alojen yhteistyöyrityksiä, joista voimme miettiä juuri sinulle sopivan ratkaisun joko suorana rekrytointina asiakasyrityksemme vakituiseksi työntekijäksi tai sitten meidän vuokratyöntekijäksi, mikä vain sinulle sopii parhaiten.
Miksi kaikki työpaikat eivät ole julkisesti näkyvissä? Mikä ihmeen suorahaku?
Joskus asiakasyritykset eivät halua julkisia työpaikkailmoituksia ja siihen voi olla useitakin ymmärrettäviä syitä. Tällöin työpaikkaa ei laiteta ollenkaan julkiseen hakuun, vaan etsimme sopivan työntekijän meidän omista verkostoistamme, suorahakuna.
Voit liittyä verkostoomme esimerkiksi tämän sivun yläreunasta valitsemalla connect ja jättämällä meille CV:n. Kirjautua voi vaikkapa LinkedIn tai Facebook -tunnuksilla - yksinkertaista ja helppoa!
Emme ikinä luovuta tietojasi kolmannelle osapuolelle ilman erillistä suostumustasi. Konsulttimme ottaa yhteyttä sinuun aina, ennen kuin luovuttaa työnhakuun liittyviä tietojasi eteenpäin.
Mikä on vuokratyö?
Vuokratyötä koskee sama työlainsäädäntö, kuin muitakin työsuhteen muotoja. Lomat kertyvät samalla tavalla ja myös palkan on tarkoitus olla samalla tasolla kuin yrityksen muillakin samaa työtä tekevillä työntekijöillä.
Asiakkaille painotamme, että vuokratyöntekijöitä tulee kohdella samalla tavalla kuin heidän omia työntekijöitä. Emme tee yhteistyötä yritysten kanssa, jotka eivät tätä kunnioita.
Vuokratyöntekijät ovat meidän omia työntekijöitä, jonka puolia me pidämme. Ehkä vuokratyö on nykyään jopa vähän huono termi kuvaamaan työsuhteen muotoa. Se on vain yksi tekninen työsuhteen toteutustapa tämän päivän työelämässä.
Metallialan kesätyöt #KesäksiHRSatamaan
Kauttamme löydät runsaasti mielenkiintoisia tuotannon ja teollisuuden työmahdollisuuksia!
Hakemuslomakkeen lataaminen