Kirjanpitäjä Ilmajoelle
Kauttamme löydät runsaasti mielenkiintoisia talouden ja hallinnon alan työmahdollisuuksia!
Asiakasyrityksemme on pitkät perinteet omaava tilitoimisto, jonka riveihin etsimme vahvistusta nimikkeellä
Kirjanpitäjä Ilmajoelle
Tehtävänkuva
Roolissasi tulet toimimaan oman salkkusi asiakasvastuullisena kirjanpitäjänä. Huolehdit yrityksen juoksevasta taloushallinnosta sekä kykenet laatimaan myös tilinpäätökset itsenäisesti. Palkanlaskentaa tehtävään ei kuulu, vaan pääset keskittymään nimenomaan kirjanpidon tehtäviin.
Asiakassalkkusi tulee koostumaan pääasiassa pienistä ja keskisuurista osakeyhtiöistä, mutta joukossa voi olla myös joitakin toiminimiä. Lopullinen asiakassalkun kokoonpano voidaan koota toiveitasi kuunnellen. Käytössä olevia kirjanpidon ohjelmistoja ovat ensisijaisesti Fennoa sekä myös Visma Nova, Procountor ja Heeros.
Millaista henkilöä etsimme?
Toivomme, että sinulla on vahvaa aiempaa kokemusta kirjanpidon tehtävistä sekä tilinpäätöksistä. Pystyt työskentelemään itsenäisesti ja konsultoimaan asiakkaitasi taloushallintoon liittyvissä seikoissa. Olet työskentelytyyliltäsi huolellinen, tarkka ja asiakaspalveluhenkinen.
Arvostamme aiempaa kokemusta edellä mainituista kirjanpidon järjestelmistä, mutta voit hakea, vaikka sinulla ei olisi vahvaa osaamista näistä. Tärkeintä on, että kirjanpito on sinulle tuttua ja työskentelet näiden teemojen parissa sujuvasti.
Mitä sinulle tarjotaan?
Tarjolla on vakituinen paikka pitkäperinteisessä yrityksessä, jossa työurat ovat pitkiä ja työyhteisö on tiivis. Palkkaus määräytyy kokemukseksi ja osaamisesti mukaisesti.
Yrityksellä on toimisto Ilmajoella, mutta myös joustava etätyöskentely on mahdollista.
Kiinnostuitko?
Jos tehtävänkuva herätti mielenkiintosi tai tunnet sopivan henkilön, lue lisää HR Sataman urasivuilta (rekry.hrsatama.fi/jobs) ja lähetä hakemuksesi! Käymme saapuneita hakemuksia läpi jo työpaikkailmoituksen aukioloaikana ja tehtävä täytetään heti oikean henkilön löydyttyä, joten älä jää aikailemaan! Mahdolliset lisäkysymykset ja tiedustelut voit välittää Suorahakutiimille sähköpostitse (suorahakutiimi@hrsatama.fi) tai hakua hoitavalle tiimin jäsenelle, jonka tiedot näet ilmoituksen lopusta urasivuiltamme.
Muuta
- Aloitus: Mahdollisimman pian
- Kesto: Toistaiseksi voimassaoleva
- Sijainti: Ilmajoki, etätyömahdollisuus
Meille voit rekisteröityä vaikka Facebook tai LinkedIn tunnuksilla - teemme asioista yksinkertaista ja helppoa! => hrsatama.fi
Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta, niin pääsemme käsittelemään sen tietoturvallisesti. Huomaathan, että emme vastaanota tai käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Terveisin,
Suorahakutiimi, HR Satama
Seuraa meitä somessa:
https://www.linkedin.com/compa...
- Osasto
- Hallinto & Johtotehtävät
Tampereen alue
Miksi valita meidät työelämän kumppaniksi?
-
Ammattitaitoinen palvelu
Konsulteillamme on vahva ammattiosaaminen eri toimialoista. Meidän kanssa on siis helppo puhua "samaa kieltä". -
Win - Win kulttuuri
Uskomme, että paras tilanne on sellainen, että kaikki voivat hyvin. Yritämme aina miettiä kaikkien kannalta parasta ratkaisua. -
Pitkäaikainen kumppanuussuhde
Kun olemme tutustuneet, haluamme auttaa läpi työuran. Nuorille osaajille olemme kumppani työelämän ensiaskeliin, kokeneempia autamme mielekkään uran rakentamissa ja työelämän muutostilanteissa. -
Kaizen
Jatkuva parantaminen ohjaa ajatteluamme ja tekemistämme. Suhtaudumme myös oman toimintamme kehittämiseen innokkaasti. Rekrytoinneissa käytämme Kanban -menetelmää toimintamme tehostamiseen.
HR Satama yrityksenä
Työnhakijoille ja työpaikanvaihtajille HR Satama Finland Oy on luotettava kumppani, joka auttaa löytämään mieleisen ja ammatillisesti kiinnostavan työpaikan.
Verkostossamme on paljon eri alojen yhteistyöyrityksiä, joista voimme miettiä juuri sinulle sopivan ratkaisun joko suorana rekrytointina asiakasyrityksemme vakituiseksi työntekijäksi tai sitten meidän vuokratyöntekijäksi, mikä vain sinulle sopii parhaiten.
Miksi kaikki työpaikat eivät ole julkisesti näkyvissä? Mikä ihmeen suorahaku?
Joskus asiakasyritykset eivät halua julkisia työpaikkailmoituksia ja siihen voi olla useitakin ymmärrettäviä syitä. Tällöin työpaikkaa ei laiteta ollenkaan julkiseen hakuun, vaan etsimme sopivan työntekijän meidän omista verkostoistamme, suorahakuna.
Voit liittyä verkostoomme esimerkiksi tämän sivun yläreunasta valitsemalla connect ja jättämällä meille CV:n. Kirjautua voi vaikkapa LinkedIn tai Facebook -tunnuksilla - yksinkertaista ja helppoa!
Emme ikinä luovuta tietojasi kolmannelle osapuolelle ilman erillistä suostumustasi. Konsulttimme ottaa yhteyttä sinuun aina, ennen kuin luovuttaa työnhakuun liittyviä tietojasi eteenpäin.
Mikä on vuokratyö?
Vuokratyötä koskee sama työlainsäädäntö, kuin muitakin työsuhteen muotoja. Lomat kertyvät samalla tavalla ja myös palkan on tarkoitus olla samalla tasolla kuin yrityksen muillakin samaa työtä tekevillä työntekijöillä.
Asiakkaille painotamme, että vuokratyöntekijöitä tulee kohdella samalla tavalla kuin heidän omia työntekijöitä. Emme tee yhteistyötä yritysten kanssa, jotka eivät tätä kunnioita.
Vuokratyöntekijät ovat meidän omia työntekijöitä, jonka puolia me pidämme. Ehkä vuokratyö on nykyään jopa vähän huono termi kuvaamaan työsuhteen muotoa. Se on vain yksi tekninen työsuhteen toteutustapa tämän päivän työelämässä.
Kirjanpitäjä Ilmajoelle
Kauttamme löydät runsaasti mielenkiintoisia talouden ja hallinnon alan työmahdollisuuksia!
Hakemuslomakkeen lataaminen